Aino
Närkki
Riihimäkeläinen kuntapäättäjä, Oma Hämeen aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen, perheenäiti ja mummi.
Pitkä työura on antanut paljon – olen sosiaali- ja terveydenhuollon, yrittäjyyden ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kokenut asiantuntija. Koulutukseni on YTM, MBA. Lisäksi minulla on AMK -tasoinen th:n koulutus.

Aluevaltuutettuna ja aluehallituksen jäsenenä puolustan ihmisten toimivia sote-palveluita vauvasta vaariin ja asuinpaikasta riippumatta. Mennään vastuu ja välittäminen edellä! Toivo tulevasta rakentuu tekojen kautta!
Lämpimästi tervetuloa kotisivuilleni!

Esittely

Luottamustehtäviäni tällä hetkellä ovat mm:

-aluevaltuutettu, aluehallituksen jäsen Oma Hämeessä
-Oma Hämeen tukipalvelut Oy:n hallituksen puheenjohtaja
-Etelä-Hämeen työllisyysalue EHTA:n puheenjohtaja
-Osuuspankki Hämeen edustajiston jäsen
-Riihimäen hyvinvointijaoston jäsen
-kirkkovaltuutettu

Politiikassa olen ollut mukana vuodesta 2012 lähtien. Olin kansanedustajaehdokkaana vuonna 2023.

Olen työskennellyt sekä yksityisellä että julkisella sektorilla – terveyspalvelualan yrityksen toimitusjohtajana, Kelan vakuutuspiirin johdossa ja viimeisimmät lähes 20 vuotta valtakunnallisella näköalapaikalla Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsenliitossa. Työurani alussa olen tehnyt myös hoitotyötä sekä terveyskeskuksessa että sairaalassa.

Koulutukseltani olen YTM (yleinen sosiaalipolitiikka), MBA ja lisäksi minulla on terveydenhuollon AMK-tutkinto.

Perheeseeni kuuluvat aviomies ja kaksi tytärtä puolisoineen sekä kaksi lastenlasta.


Tuoreimpia kirjoituksia

Oma Häme on kehittynyt positiiviseen suuntaan

Aluehallitus hyväksyi osaltaan vuoden 2024 tilinpäätöksen viime kokouksessaan (31.3.2025). Seuraavaksi asiaa käsittelee aluevaltuusto. Viime vuosi oli toinen toimintavuosi järjestämisvastuullisena toimijana ja nyt käytettävissä olevat luvut ovat ensimmäiset vertailukelpoiset luvut vuoden …
LUE LISÄÄ

Oma Hämeen perusterveydenhuolto ja leikkaustoiminta ovat oikealla tiellä

Oma Hämeen perusterveydenhuolto ja hoitoon pääsy sekä leikkausjonojen tilanne ovat parantuneet viimeisen vuoden aikana merkittävästi. Taustalla on mm. asiakasohjauksen tehostuminen, uudet digi- ja etäpalvelut sekä ammattilaisten parantunut saatavuus. Ei niinkään …
LUE LISÄÄ

Digitaalisuus on hyvä renki myös ikääntyneiden palveluissa

Keskustelu ikäihmisten palveluiden digitalisoinnista käy vilkkaana. Puolesta ja vastaan. Yhteiskuntamme on digitalisoitunut nopeasti; esimerkkejä tästä ovat vaikkapa verotus ja pankkitoiminta. Sotessa hoidetaan ihmisiä, joten lähestymistapa ja kehitysaskeleet ovat luonnollisesti erilaiset. …
LUE LISÄÄ